Viime postauksesta onkin vierähtänyt melkoinen tovi! Hups! Elämäntapavalmentajan (LCF Life Coach) sekä Yrittäjän ammattitutkinto vei paljon aikaa omien töiden, perheen ja muun arjen keskellä. Se on elämää se, aina on kaikenlaista. Kesäkin joka vuosi liian lyhyt. Vai oliko? Syksykin on tosi ihana!
Mikä nyt itseäni on kovasti puhutellut, on stressin hallinnan yksi tärkeä osa. Rentoutuminen. Sanana se pitää sisällään meille monenlaista. Rauhoittumista arjen keskellä, nukkumista, lepoa, palautumista. Rentoutusta voidaan ajatella ulkoisena tekijänä, hemmotteluna arjessa, hierojalla tai kosmetologilla käymistä. Se voi olla myös vaikkapa uintia, saunomista, kalastamista. Mikä tahansa saa mielen lepäämään ja pois arjen askareista.
Kaikki on täysin ok!
Itse usein sain itseni kiinni siitä, että jatkuvasti pitää touhuta jotain. Nyt ymmärrän, että pakenin asioita menneisyydestäni. Joka on paikoitellen ollut hyvinkin traumaattinen. Pakenin kunnes uuvuin. Ja toistin tätä uudelleen ja uudelleen. Opintojeni ja oman elämäni polulla alan vihdoin löytämään työkaluja arkeen. Osaan istua hiljaa. Tuijottaa merelle. Kävellä metsässä ilman musiikin pauhaa korvanapeista. Keskittyä hetkeen. Olemaan vaan.
Meillä nykyihmisillä on mielettömän vilkasta elämässä. Suorituskeskeinen elämäntyyli, toisiin vertailu ja koetut elämämme solmukohdat jättävät meihin jälkemme. Lisäksi meillä tabletit, telkkarit, läppärit, systeemit ja pahin mahdollinen pakoväline sielustamme -älypuhelin. Älylaitteet piippaa jatkuvasti uutta informaatiota. Emmekä anna ehkä mielellemme hetkenkään rauhaa.
Mitä tämä rauha meille toisikaan? Paljon nykyisin puhutaan Omasta Voimasta ja Sisäisestä rauhasta. Ne ovat teemoina niin suuria, että availen niitä toisella kertaa.
Voisi lyhykäisyydessään ajatella, että jos annat kovasti ulkoisten tekijöiden ja asioiden vaikuttaa sinuun (negatiivisesti) et ole täysin oma itsesi, omassa voimassasi. Ehkä tiedostamatta et anna itsellesi sisäistä rauhaa?
Lapset ovat hyvä esimerkki! Oletko koskaan tavannut lasta joka on tuijottanut älylaitetta tuntikausia, ja se otetaan pois? Lapsi on levoton, riitaisa ja ärtyisä. Väsynyt ja samalla ylikierroksilla. Sama tapahtuu meille aikuisille, vaikka olemme siedättäneet itseämme vuosikausia hälyyn.
Jos sinulla on lapsi, olet ehkä saattanut kuulla kuuluisat sanat ”Äitiii/Isäää minulla on tylsää, keksi jotain tekemistä”. Mitä jos ohjaisit lapsen hetkeksi rauhoittumaan ja pyytäisit odottamaan mitä ideoita kumpuaa?
Mitä jos tekisit saman itsellesi? Istahtaisit vaan sisälle/ulos. Olisit hiljaa ja vaan katselet ympärillesi. Tai pidät silmät suljettuina. Tuo tila, mitä tylsyydeksi haukutaan on ovi luovuuteen ja muutoksiin. Mitä upeimpiin ideoihin!
Olen saanut runsaasti hyvää palautetta elämäntapavalmennettaviltani pitämistäni rentoutustuokioista valmennuksen yhteydessä. Aloin pohtia, että kaikilla ei ole ajankohtaista olla valmennettavana. Ei ole ehkä (vielä) mielenkiintoa, halua tai henkistä jaksamista työskennellä aktiivisesti itsensä eteen.
Rentoutumisen tulisi kuulua kaikille! Kaikki osaavat sen taidon. Useiden pitää vaan hieman harjoitella. Siitä syntyi ajatus ohjatusta rentoutuksesta. Rakkaudella minulta sinulle.
Kiireinen ja suorituskeskeinen arki näkyy erilaisina vaivoina yhä useamman ihmisen kehossa. Vaikka stressi on myös positiivinen asia, pitkittyessään se on myrkkyä sekä mielellemme että kehollemme. Stressireaktion seurauksena aktivoituva sympaattinen hermosto on kroonisesti ylivirittyneessä tilassa.
Kehon käydessä ylikierroksilla aineenvaihdunta ei toimi, lihakset ja hermosto ovat jatkuvasti jännittyneet. Samalla myös henkiset ja psyykkiset toiminnot, kuten muisti, uuden oppiminen ja iloinen tapa ajatella elämästä häiriintyvät. Uni on tärkein palauttava tekijä, unen laatua pystytään parantamaan tehokkaasti rentoutuksissa.
Syvärentoutuksen konkreettiset hyödyt
- Stressihormonit vähenevät, mielihyvähormonit lisääntyvät
- Verenpaine sekä sydämen lyöntitiheys tasaantuvat
- Kudokset saavat paremmin happea ja ravinteita
- Aineenvaihdunta paranee
- Ajatus selkiytyy
- Mieli kirkastuu
- Unenlaatu paranee
- Vastustuskyky paranee
- Saat energiaa ja jaksamista arkeesi
Ohjattu rentoutus suunnitellaan aina yhdessä, henkilökohtaisesti sinun tarpeisiisi.
Hyödynnän kaikkia aistejasi, käsittelen lempeästi kehonosiasi eri tekniikoin. Kuten jalanpohjat sekä päänahka. Käytän erilaisia hyvinvointiasi tukevia öljyjä. Ohjaan sinut syvään rentoutumisen tilaan. Täältä lähdet rentoutuneena, mutta energisenä. Saat rentoutustyökaluja omaan arkeesi. Ehkäpä löydät jotain uusia ajatuksia itsestäsi.
Ohjattu rentoutus hinta 59e (sis.alv.24%) kesto 1-1,5h.
Myös lahjakortit! <3
Varaa aikasi info@jennicavesola.fi